Taukoa on tässä ollut, kun on ollut kotosalla pentujen syntymää ja toisaalta aivan hullut hellekelit. Lämpömittari on ajoittain noussut 30 asteeseen. Ollaan siis tehty pihahommia kotosalla ja Ixi on saanut ulkoilla vapaasti aamusta iltaan, meidän hommia katsoen.
Hohhoijaa, siinä tiivistettynä Ixin eilinen suoritus. Siinä ei tainnut olla mitään muuta hyvää, kun että viihtyi maalimiehellä ja palkka kelpasi.
Oltiin (to 27.6) nyt eri metsässä Katja paikan takana. Metsä oli aika haastava, mutta ei se ole mikään syy olla lähes tulkoon surkea. Ixin maalimiehinä vieraassa paikassa oli tutut ihmiset Miia (oik. puoli) ja Anne (vas. puoli). Ixille siis tarkoitus ottaa kuusi haamua, kolme/puoli. No etukulmat oli sen verran tiheää kasvustoa, että Ixille vaan näytettiin kun äijä läksi kävelemään kohti etukulmaa. Ekalla lähti hyvin laukalla, mutta joku haju sai pysähtymään (pudonnut ruoka, kuljetuksista ?) haistelemaan, no lähti siiitä vielä etsimään, mutta ei uponnut vaan tuli hups, tyhjä. Kutsuin pois ja itse kävelin kohti maalimiestä ja Ixi lähti siitä etsimään uudestaan. Löysi maalimiehen (Anne) , sai palkkaa. Kuljetin remmissä pois keskilinjalle. Olin seuraavaa jo ohjeistanut, että näyttäytyy haamuna, sen verran läheltä kun vaan näkyvyyttä piisaa. Lähti todella tahmeasti etsimään. Löysi (Miia), palkka. Kuljetin pois.
Kolmas maalimies (Anne) oli mennyt 50m, joten ohjeistin tulemaan vaan lähemmäs. Tais sitten lopuksi jossain n. 40m:ssä. Sinnekin meno takkuili, meni ravia ja tais siinäkin haistella kait jotain. Neljännelle ei edes lähtenyt, eteni metrin ja jäi haistelemaan. Otin valjaista kiinnin etenin pari metriä kohti maalmiestä, "hetsasin" vähän. Upposi, mutta laiskan näköistä menoa sekin. Loputkin pistot 5 ja 6 mentiin ravilla, hyvin hyvin tympeän näköistä menoa.
En tiedä ahdistiko uusi metsä, suht painostava keli, onko koira väsynyt, kipeä vai ahdistaako haamut nyt yht´äkkiä. No täytyy pähkäillä nyt tätä...
torstai 27. kesäkuuta 2013
Voiko surkeammin mennä ? (hakuilut nro 31.)
maanantai 17. kesäkuuta 2013
11. kerta jäljellä
Aamujälki tällä kertaa, josta Ixi sai aamuruokansa. Osa jäljeltä ja loppu kiposta, jonka annoin jäljen lopussa. Tein n. 40m (n. 120 askelta) pitkän jäljen edelleen lyhyeen nurmeen, aamukasteeseen.
Itse jäljestys ei ollut alkuun kovin hyvää. Ixi otti häiriötä tarhassa mekastavista Jimistä ja Masista. Jo tolpalta lähtö epäonnistui ja jouduin näyttämään jäljen. Alkuun meinasi olla vauhtia liikaa, joten jarruttelin eikä se kestänyt sitä vaan istahti pyllylleen. Näytin kädellä jäljen ja lähti ihan ok jäljestämään. Jouduin sen vielä kerran palauttamaan jäljelle kun istahti ihmettelemään varmaan taas kun liina kiristyi liikaa. Loppu 20m meni varsin mallikkaasti, remmi oli tuntumalla, ei rynninyt, taisi syödäkin jokaisen nappulan jäljeltä.
Ixi oli kyllä jotenkin väsähtäneen oloinen. Taisi eilinen päivä ulkoiluneen olla rankkaa, vaikka sitä ei eilen huomannut. Käytiin 50min "kaupunkikävelyllä" Liedon keskustassa, sillä aikaa kun isäntä oli fyssarin käsittelyssä. Nytkin se on sisällä nukkumassa, vaikka etuovi on auki. Normaalisti jaksaa touhuilla treenienkin jälkeen.
Meillä on ollut kyllä pari päivää taukoa maastotreenien (haku/jälki) osalta, mutta ollaan kyllä leikitty yhdessä ja Ixi on kyllä riekkunut muiden koiriemme kanssa. No lähinnä kiusaa Jimiä lelun kanssa tai paimentaa sitä. Mamma-koirat jättää onneksi rauhaan.
Eilen tuli kyllä Ixille "esineruutu" otettua, tosin tallaamaton alue... Ixi tunnistaa lelu sanan (joka on siis Koodin esineruutu-käskysana). Ixi leikki sen lemppari lelulla, jonka sitten heitin meidän etupihan pöpelikköön, jossa kasvaa ihan vieriviereen pikku kuusia. Sanoin Koodille lelu-käskyn ja se lähti etsimään sitä, samoin Ixi. Koodin oli kyllä tarkoitus se lelu sieltä hakea, mutta mammakoiru ei löytänyt sitä vaan luovutti. Meinas varmaan että yritä itse viimeisilläsi rehkiä ryteikössä. Ixi jatkoi etsimistä ja löysi lelun. Taisi myös tykätä etsimisestä. Täytyypä alkaa sitä esineruutua myös ottamaan. Tosin ensin pitää varmaan saada se tuominen kuntoon.
Annetaan pikkukoiran nyt levätä, että saa akkunsa ladattua. Eihän Ixi-Pixie ole vasta kuin 7kk ikäinen.

lauantai 15. kesäkuuta 2013
Hakutreenit nro 30.
Oli neljännet hakutreenit tällä viikolla. No ensi viikko on rauhallisempi :) Mukavaa kun on välillä useammat treenit ja samassa metsässä niin pääsee etenemään harjoittelussa. Ainakin voi kokeilla jokos jotain olisi opittu.
Tänään Ixin maalimiehinä oli Katja (vasen puoli) ja Anne (oikea puoli). Suunnitelma oli näyttää maalimiehet 2-1 ja lähettää koira 1-2. Näyttää maalimiehet 4-3 ja lähettää 3-4. Maalimiehet 2 ja 4 "valmiina" (mielikuvina). Maalimiesten piti olla niin kaukana kun vielä näkee keskilinjalle eli välimatkaa oli varmaan n.40m. Näyttäytymisen jälkeen taas kunnolla piiloon maastoverkon alle. Palkkana nameja, maalimiehet naksutteli maassaoloa, hain pois.
1. ja 2. meni superisti. Kolmaskin oli ok. Neljännellä Ixille tuli vahinko tyhjä, koska lähetin sen pikkuisen väärästä paikasta. Ei ollut ihan sama kuin näyttäytymisessä. No itsessään tämä tyhjä oli ihan mallikepoinen, kääntyipä jopa aluetta eteenpäin ja lähti tulemaan keskilinjalle päin, kutsuin pois. Hienosti lähti tulemaan kohti, mutta pitihän sitä Annea käydä moikkaamassa keskilinjalla. No sain sen tulemaan mua kohti ja lennosta uusi lähetys (kun ei tullut niin läheltä että olisin saanut sitä kiinni). Lähti hyvin, mutta seisahtui ja katsahti minuun päin. Lähdin vaan kävelemään kohti maalimiestä ja siitä Ixi sai merkin lähteä uudestaan etsimään. Nyt löysi neljännenkin maalimiehen hienosti.
Autolla huomasi kun pukkuinen oli väsynyt. Silmät lurpahteli kiinni. Oli taas rankka päivä pikkuisella.

perjantai 14. kesäkuuta 2013
Jälki nro 10.
Pyysin isäntää häiriöksi ja kuvaamaan Ixin jäljestämistä. No Ixi otti siitä pikkuisen liikaa häiriötä. Pää nousi muutamaan otteeseen vilkaisemaan isäntää ja häntä vähän heilui, mutta olen kyllä tyytyväinen. Ei yrittänytkään rynniä isännän luokse vaan jatkoi jäljestämistään.
Tällä kertaa kokeilin nameina Natural menun puol kosteita nappuloita. Ne ei ollut niin hyviä, kun Ixi joutui niitä oikein syömään. Muutamaan otteeseen pää nousi vähän kun neiti rouskuttaa nppuloitaan. Tähän mennessä pikku nakinpalaset ja kunnolla turvotettu kuivamuona ovat sopineet Ixille parhaiten. Nenu ei nouse niitä syödessään.
Jälki oli n. 50m pitkä ja askelia varmaan reilu 150, koska metriin mahtui ainakin kolme askelta. Samaa suoraa jäljestämistä jatketaan vielä kunnes siihen tulee rutiinia. Olosuhteet jäljellä on toki vaihtuneet ja nurmen pituus. Tänään oli haasteena suht kova tuuli, joka painoi välillä sivusta vaikka pääosin tuulikin takaa. Kohta voisi kokeilla jollain muullakin alustalla vaikka osaksi mullalla, pottupelto kun kulkee nurmialueen vieressä.

| Kunnolla on nenu maassa :) |
torstai 13. kesäkuuta 2013
Hakutreenit nro 29.
Paimiossa jälleen, nyt sateisessa metsässä. Oli isompi porukka paikalla ja Ixillä oli uudet maalimiehet (Iida ja Miia ) käytettävissä. Paikalla oli myös Katja ja Nita.
Ixillä haamu-treenit senkun jatkuu. Näyttäytymisen jälkeen maalimies menee maastoverkon alle piiloon. Suorapalkkaa koiran nameilla sen tultua paikalle. Mä talsin piilolle hakemaan koiraa ja siitä siirtyminen seuraavaan lähetyspaikkaan.
Katja oli keskilinjalla valvomassa, että Ixin lähetyspaikat olivat hyviä ja että osaisin suunnistaa suoraan piilolta aina seuraavalle lähetyspaikalle ilman turhia kiemuroita. Piti olla hyvä näkyvyys pitkälle. Maalimiehet kun oli 40-50m:ssä.
Ekaksi näytettiin Ixille mm 2 ja sitten mm 1. Lähetys ensin ensimmäiselle maalimiehelle. Ennen kuin huomasi haamun oli nenu maassa kiinni jälkien perässä. Ixi kun oli viimeinen koira ja metsässä paljon jälkiä/hajuja. Ensimmäinen lähetys maalimiehelle onnistui kuitenkin niin kuin pitikin. Uusi maalimies Iida ei haitannut Ixiä, hyvin palkkaantui siellä eikä ollut kiirettä pois.
Siirtyminen 2 lähetyspaikalle. Siitä lähetys mielikuvan voimalla. Hieno suora pisto ja upposi hyvin ! Miiakin oli Ixin mielestä kiva tyyppi ja namit maistui. Molemmilla maalimiehellä tarjosi hyvin maassa pysymistä ja namit kelpasivat loistavasti.
Kolmas ja neljäskin pisto, ei ongelmia :)
Ixillä on nyt hyvä motivaatio etsimiseen ja viihtyy maalimiehillä. Näitä edelleen vahvistetaan ja yritetään siihen tuoda lisäksi suorat pistot pitkälle.
Suunnitelmana on jatkaa vielä muutamia treenejä näitä haamuja ja sitten siirrytään käyttämään enemmän mielikuvia eli kävellään keskilinjaa eteenpäin lopun maalimiesten lähetyskohtiin ja näytetään maalimiehet 4-3 ja sirrytään takaisin keskilinjan alkuun ja näytetään maalimiehet 2-1.
Koira lähetetään etsimään maalimiehiä numerojärjestyksessä. Eka on siis puhdas haamu ja seuraavat "valmiita", mielikuvina vaan aikaisempi haamunäyttö. Näissä on se hyvä puoli ettei tarvitse kuin kaksi maalimiestä jotka siirtyvät takalinjaa pitkin aina piilolta toiselle. Tässä voi ottaa usemman toiston. Ne paikat missä koiralle näyttäydytään on hyvä merkitä krepillä, että tietää olla samassa paikassa piilossa. Täytyy myös päästä suht nopsasti pois näköavusta ettei se tule liian vahvaksi. Siksi onkin tärkeää että haamut ovat hyvin piilossa näyttäytymisen jälkeen. Tänään oli kyllä vielä suht helppoja piiloja (maalimies maastoverkon alla suht aukealla paikalla), mutta pikkuhiljaa niitäkin vaikeutetaan.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
28. hakukerta
Paimiossa hakuilemassa pienellä porukalla. Ixin maalimiehinä Katja (vasen puoli 2. 4) ja Nita (oikea puoli 1. 3. ja 5.).
Tällä kertaa Ixi sai nähdä kun maalimiehet lähtevät yhtäaikaa etulinjoista kävelemään piiloille. 2. maalimiehen menon siis näki ja se jäi odottamaan valmiina maastoverkon alle (matkaa n. 35m).
1. Maalimies oli vielä haamuna vaikka Ixin oli sen nähnyt kävelevän metsään. 1. pisto oli OK ja toinen "valmis" maalimies onnistui myös hyvin. Kerran pysähtyi (n. 5m päästä maalimiehestä kaatuneen puunrungon toisella puolella), mutta jatkoi samantien matkaa ja löysi maalimiehen.
Loput 3.-5. maalimiehet oli pomppuja. Kolmas maalimies oli 50m:ssä ja matkan varrella kaatuneita puunrunkoja. Se oli aika vaikea pisto Ixille myötätuuleen. Tuli vahinko tyhjä, kun Ixi juoksi maalimiehen etupuolelta (tuulen yläpuolelta) kaarroksen ja lähti tulemaan keskilijalle päin. Pelkäsin että juoksee keskilinjan yli maalimiehellä nro 4. , mutta ei. Totteli luoksetulo kutsua :) !
Kehuin vaan sanallisesti ja lähdin kävelemään kohti maalmies nro.3 ja Ixi nappas mun suunnasta uuden lähdön. Nyt upposi riittävän syvälle ja paikallisti maalimiehen. Pisto 4 ja 5 onnistuivat hienosti. Suoria nättejä pistoja.
Kaikilla pistoilla maalimiehet naksutteli sille maassa pysymistä. Palkkana nakki/juusto namit. Kävin Ixin hakemassa kaikilta piiloita pois. Siirtymiset tehtiin Ixi kytkettynä. Kaikilla pompuilla se maalimiehen nähtyään istuu itsestään odottamaan kunnes saan remmin valjaista irti ja lähtee vasta äijä käskyllä.
Tiellä treenattiin vielä hieman käsitargetia ja katsottiin miten reagoi esineisiin. Täytyy alkaa nyt opettamaan käsitarget varmaksi ja siirtää se myös esineen tuomiseen. Saatiin Katjalta taas hyviä vinkkejä naksulla opettamiseen.
ONNI ON HYVÄ TREENIRYHMÄ !!

tiistai 11. kesäkuuta 2013
Kyllä me tokoakin...
Treenataan !
Meidän tokoilu Ixin kanssa on vielä lämmittelyn asteella. Se on sen verran erilainen kuin entiset, että mulla kestää löytää se meille sopivin koulutustyyli.
Tänään tehtiin seuraamista nami-imutuksella/naksulla ja myös välillä lelulla. Silloin se jopa pomppii, mutta en ole antanut sen häiritä. Toki palkkaan vaan siitä kun oikeasti seuraa eikä pompi. Taidan kumminkin pitää seuraamisen namilla, jos saan siihen vaan hieman enemmän ilmettä. En halua opettaa sille mitään matkalaukkuseuraamista...
Haluaisin siitä mieluusti leluhullun koiran. Leikittiin lisäksi narupallolla. Hyvin se leikki ja heitoista jopa palautteli sitä mulle (ei kylläkään käteen) leikin toivossa, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa.
Täytyy nyt alkaa kasvattamaan sitä treenattavien asioiden määrää. Kosketusalusta on ollut tauolla sitä voisi alkaa vahvistamaan taas. Kierto olisi hyvä opettaa. Luoksetulo pitäisi saada kuntoon. Pitämisen alkeet olisi syytä opettaa. Riittäähän näitä... Onneksi alkaa kesäloma ensi viikolla !!

maanantai 10. kesäkuuta 2013
Huvilinnun hakuilut nro 27.
Kerrankin suht isolla porukalla liikkeellä. Treeneissä oli mun lisäksi Henna, Johanna, Julia ja Tiina. Tosin Tiina ei pystynyt olemaan hela tiden, mutta kuitenkin. Alue saatiin siis tallattua normina kisatallauksena.
Ixille viisi pomppua (pompun jälkeen mm peitteen alla piilossa) n. 30-40m:ssä suunnilleen. Vasemmalla puolella oli Henna x 3 ja oikealla Julia x 2. Ixi lähti hyvin jokaiselle pistolle. Hennalla viihtyi oikein hyvin, mutta Julia oli uusi tuttavuus ja siitä johtuen Ixillä oli varmaan pikkuinen kiire pois. Julia myös istui peitteen alla. Oliskohan se vaikuttanut, kun Ixi on tottunut makaaviin maalimiehiin kun ne ovat peitteen alla. No tiedä häntä. Kaiken kaikkiaan olin ihan tyytyväinen treeniin.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Jälki nro 9.
Alkuillan jälki. Hieman taustaa olosuhteisiin... Isäntä leikkasi päivällä nurmen taas ihan lyhyeksi. Nurmea saakin olla leikkaamassa pari kertaa viikossa nyt kun sen meni reijittämään ja lannoittmaan keväällä oikein kunnolla. Hienolta näyttää meitin "golfnurmi". Iltapäivällä myös satoi oikein rankasti, joten alusta ei ainakaan kuiva ollut.
Edelleen omalla pihanurmella, mutta paikka taas eri ja nyt eri suuntaan. Tehtiin pisin jälki tähän mennessä varmaan n.50m. Jokaisella askeleella nappula/t.
Paalu oli hyvä. Tuli siihen rauhassa, imuroi nappulat rauhalliseen tahtiin, mutta lähtö ei ollut niin onnistunut kuin aikaisemmin. Nyt nosti pään ylös, näytin kädelle jäljelle ja sanoi vaan jälki. Lähti jäljestämään. Kerran nosti päätään (n. reilu 10m alusta) ja katsoi talolle päin kun sieltä kuului jotain ihmeellistä, muuten ei reagoinut nenuunsa nostamalla russeleiden haukkumiseen tai muihin häiriöihin (naapuri mekkaloi hallilla). Loppujäljellä oli joku ihme "harhakohta", jonka tarkisti (hieman kääntyi ja haistoi jäljen sivusta) mutta palasi jäljelle. Loppu hyvin.
Päivällä treenattiin pallon tuomista. Hyvin on alkanut palauttamaan jo. Enää ei juokse lelun kanssa karkuun. Vielä ei osaa tuoda käteen asti.
Eilen oltiin SBCAK ry:n yhdistysmestaruuskisoissa. Tavoitteena Ixille sossutus ja laukauksiin tottuminen. Eipä siinä mitään ongelmia ollut. Ihmiset on aina yhtä ihania Ixin mielestä, uudet koiratututkin kivoja ja laukauksiin ei reagoinut lainkaan. Ekalla amupumissarjalla nosti päätään ja kuunteli mikä se oli. Muita ei juuri noteerannut enää laisinkaan. Yhden sarjan aikaan ei edes korvaansa lotkauttanut kun veti sikeitä pöydän alla. Hyvä reissu, näin pari kasvattiani Bertan ja Torstin (ihania koiria !) , tapasin paljon tuttuja ja pääsi vaihtamaan kuulumisia livenäkin ettei aina vaan FB:ssa !

torstai 6. kesäkuuta 2013
Torstain hyvät hakuilut nro 26.
Kotona Pöytyällä raju ukkonen, sähköt meni poikki, mutta kyllähän hakuilemaan täytyy silti lähteä. Onneksi me ei Ixin kanssa pelätä ukkosta :)
Treenit pidettiin Turun lentokentän metsissä, jossa muuten ilma oli mitä kesäisin, eikä ukkosesta tietoakaan. Aurinkoa ja hellettä piisasi ja tietenkin liuta verenhimoisia inisiöitä. Oli oikein ruuhka torstai, kun kolme eri hakuryhmää treenasi saman metsän kolmella eri kantilla. Onneksi siellä on tilaa :)
Ixille otin neljä pomppua ja VAU !! Se alkoi jo näyttää hakukoiran menolta. Ixi huomioi innokkaana pomppuäijän ja lähti vauhdilla matkaan. Itse kyllä vähän sössin lähetykset. En tajua miksi mun piti käden kanssa hosua suuntaa, kun en muutenkaan sitä tee. Täytyy muistaa ensi kerralla pitää vaan valjaista kiinni ja odottaa niin kauan kunnes Ixi huomaa äijän itse...
Maalimiehet (Johanna ja Tiina) menivät pompun jälkeen kokonaan piiloon maastoverkkojen alle. Johannan puolella (vas. 1. & 3.) oli nuorta koivikkoa. Tiinan puolella (oik. 2. & 4.) oli myös maastokuopat, jossa Tiina oli. Treenikriteerit täyttyi hyvin. Ixi nautti ja pistot oli hyvät. Kolmosen joutui oikein etsimään, kun meni vauhdilla tuulen yläpuolelta ohi, teki hienon L-piston ja paluumatkalla sai sivutuulesta hajun ja teki löydön. Ixiä palkattiin nameilla maassa olosta.
Näitä pomppuja nyt jatketaan muutamia treenejä, jotta saadaan Ixille vielä enemmän intoa, määrätietoista etenemistä ja suoruutta pistoihin.
Treenien jälkeen vielä pikku lenkille Tiinan ja poikien (Qiro ja Kess) kanssa. Ixikin pulahti uimaan Qiron perässä.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Hakuilut nro 25.
Paimiossa Katjan kanssa kahdestaan hakutreeneissä. Ixi oli ainut koira kun Katjan koiruli Tikku on saikulla. Aivan armoton helle taas :(
Ixillä oli siis kolme pomppua (maalimies piilossa pompun jälkeen maastoverkon alla). Välimatkaa oli varmaan ekaksi kerroiksi vähän liikaa. Eteni hyvin n. 25m, jonka jälkeen teki hakukaarimaisen koukauksen, mutta etsi koko ajan ja kyllähän se sen sieltä nosti. Nenu kävi kuitenkin maan lähellä, joten en tiedä etsikö jälkiä ja löysikö jonkun hajuvanan. Täytyy näihin kiinnittää nyt erityistä huomioita, ettei ala jäljestämään piiloille. Toisella ei myöskään ollut ihan suora pisto, mutta ei tehnyt niin isoa poikkeamaa, vaan löysi helpommin. Kolmas pomppu oli harvemmassa maastossa ja sinne olikin nätti suora pisto. Kaikille pistoilleen lähti innokkaasti ja Katjan näyttäytyessä pomppuna jopa hieman "rimpuili", jotta olisi päässyt matkaan.
Ihan hyvän mielen treenit siis :)
Otettiin Ixin kanssa myös käsitarget treeniä tiellä. Sitä olen treenannut sen kanssa vaan kotona sisällä, mutta näytti se muillakin ja muuallakin toimivan :)
Ixi juoksi Katjan ja mun väliä ja esillä olevaan kämmeneen osaa hienosti tulla koskettamaan kuonollaan. Ajatuksena on, että saisin sen toiminnon jossain vaiheessa siirrettyä risteilytreenien keskilinja pysäytyksiin.

tiistai 4. kesäkuuta 2013
Iltajälki nro 8.
Nurmella edelleen, tallosin n. 45m jäljen ukkosmyrskun jälkeen. Nurmi oli siis märkää, muuten olosuhteet samat. Nappula joka askeleella, jos askelväli piteni niin laitoin kanta ja kärkinamia, muutoin laitoin nappulan mihin sattuu askeleella. Jälki ajettiin heti tekemisen jälkeen.
Tosi hyvin tarkasti askeleita, ei tainnut jäädä kuin ihan muutama nami löytämättä. Samaa jatketaan.

maanantai 3. kesäkuuta 2013
Jälki nro 7.
Edelleen tehdään jälkiä pihapiirin lyhyelle nurmelle. Tein noin 30m pitkän jäljen, nappula joka askeleella ja välillä kanta + kärki nami samalla askeleella. Jälki ajettiin heti talloamisen jälkeen. Käpyttelen vielä ihan koiran takana.
Mun mielestä Ixi jäljesti ihan hyvin. Nenu pysyi maassa eikä se rynninyt. Sellaista ihan maltillista menoa, mutta tuntuma kaulaimeen pysyi (remmi jalkojen välistä). Lopussa annoin sille loppupurkin turvotettuja nameja, jotka jäivät yli jäljen tekemisestä.
Samaa jatketaan edelleen eli jälkimotivaation nostamista suorilla pätkillä.

lauantai 1. kesäkuuta 2013
Hakutreenit nro.24
Oltiin Paimiossa nyt eri paikassa, kun normialueelle oli ehditty jo merkitä janat huomisia jälkikokeita varten. Tosi kiva metsä. Paikalla Katja, Anne. Ilma oli helteinen ja ajoittain jkävi kevyt tuulahdus, mutta ei tietenkään silloin kun oli meidän vuoro metsässä.
Kovasti pähkäilin mitä Ixin kanssa tehtäisiin, jotta vahvistettaisiin edelleen maalimiesmotivaatiota ja saataisiin suoria pistoja. Risteily on jäähyllä niin kauan kunnes saan sen hallintaan muualla. Eli hakuradallakin pitää pystyä se pysäyttämään keskilinjalla jos tarve vaatii.
Päätin teettää Ixille pari hajunhakua. Jälkiviisaana olisi pitänyt laittaa ne eri puolille aluetta tai eri aikaan metsään. Molemmat maalimieht menivät siis paikoilleen takalinjaa pitkin. Heillä välissään eroa reilu 30m. No ekalta käytiin hakemassa haju. Jouduttiin kiertämään maalimies koska ei tuullut sitten yhtään. Siinä ekalla maalimiehellä jo bongasi sen hajujäljen josta toinen oli mennyt, mutta otin sen siltä pois ja jatkettiin ekan maalimiehen kierto loppuun. Mun mielestä Ixi sen maalimiehen huomasi, mutta tulos ei ainakaan siihen viittaa. Palasin jonkin matkaa keskilinjalle päin ja lähetin äijälle. Ei edes yrittänyt mennä ekalle vaan eteni jälkeä (hajutunneli) pitkin seuraavalle. Siitä löydöstä kumminkin sitten palkka. Hyvin ainakin pysyy maalimiehellä, eikä ole kiirettä pois. Palkattiin siis nameilla ja vahvistettiin naksulla maassa pysymistä.
No jos haluaa olla jostain tyytyväinen niin toiselle meno oli suora takalinjan hajujälkeä pitkin ja koira oli tyytyväinen löydöstään :)
Meidän treenit loppui siltä osilta siihen. Kotimatkalla konsultaatiopuhelu Sarille. Pakko hakea vahvistusta omille ajatuksille. Kaikille ei hajunhaut sovi, joten pitää keksiä muuta. Ixi työskentee kuitenkin rauhalliseen tahtiin joten esim. pompuista se ei luultavammin mene edes yli. Seuraavissa treeneissä tehdään sille sitten pomppuja. Ei siis suoraa jälkeä piilolle vaan näyttäytyvä maalimies joka sen jälkeen MENEE KUNNOLLA PIILOON. Tarkoitus on että maalimiehen löytäminen siellä tapahtuu silti hajun avulla, eikä silmillä.
No täytyy tässä yrittää itse piristyä ja pitää mieli korkealla, vaikka treenit ei ihan menneetkään putkeen. Koiralla on sentään motivaatiota ja se on pääasia !

Tilaa:
Kommentit (Atom)