Maanantaina piti myös olla hakutreenit, mutta otettiin sitten esineruutua, kun muu porukka halusi treenata sitä. Olisi porukka ollut valmiita olemaan meille maalimiehinä, mutta ajattelin että kokeillaan nyt sitä esineruutua, kun viime kertaiset hakuilut oli niin jäätävän huonot. Syy huonoon vireeseen haussa saattoi selittyä mörkökaudella. Ixi on kotonakin ulkosalla saanut pöh pöh huimailuja. Selkeästi jonkin sortin mörkökausi menossa. Otetaan nyt sitten iisisti haussakin. Tehdään kaikkea kivaa, ilman etenemis paineita.
Ixille eilen torstaina (32. hakukerta) risteilyä kolmen piston verran. Katja oikealla x 2 ja Anne vasemmalla kerran. Annelle teki ihme kaarroksen ja läheni varovasti, Katjan pistot paremmat. Eteni kuitenkin laukalla ja namit maistui. En vielä tiedä jatketaanko risteilyllä vai otettaisko pakenevia vaiko mitä. Pääasia, että koiralla pysyis hyvä fiilis.
Kotosalla ollaan tehty vähän tokojuttuja. Seuruuta, perusasentoa ja leikkimistä. Ollaan myös treenattu käsitargettia ja esineiden tuomista käteen. Esineiden tuonnissa on havaittavissa selkeää edistymistä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti