Paikka: oman pihan sivumetsä
Olosuhteet: lunta, pikkupakkasta, tyyntä, tallaamaton alue
Maalimies: Mika x 3
Koska isäntää saa vielä piiloon niin silloin treenataan :) Koska ei tuullut sitten yhtään (merkkinauha ei lepattanut sitten laisinkaan) päätin että kokeillaan haamuja.
Toimi sekin. Isäntä kiersi taas piilolle, ettei ixi menisi hajuvanaa/jälkeä pitkin piilolle. Näyttäytyi haamuna ja laskeutui ojan pohjalle. Äijää ei näkynyt laisinkaan. Pikku Ixi tempoi valjaissa, että olisi päässyt heti matkaan. Toisella lähti siistimmin kun pidin valjaiden kahvasta kiinni. Kipitti kaikilla kolmella pistoilla täysillä muistikuvan innoittamana. Ekalla pistolla lähti vähän sivuun, mutta korjasi, kun sai hajun ja löysi Mikan. Matkaa ei ollut kuin jotain n. 15-20m.
Näitä haamuja otettiin siis kolme toistoa. Isäntä liikkui takalinjalle seuraavaan piiloon ja me "keskilinjalle". Iskän löytäminen oli niin kivaa, että aina maksalaatikkojen syömisen jälkeen piti hiukka pussailla ja pomppia iskän pään edessä. Ei ihan toivottavaa käytöstä, mutta niin söpöä :) No täytynee ohjeistaa isäntä nousemaan vaikka palkkauksen ajaksi istumaan ettei makaile siellä hangessa vaan.
Kriteerit kuitenkin täyttyi taas. Ixi tykkää ja maalimiehellä oli kivaa !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti